Raision kaupunki panostaa energiatehokkuuteen

Tulosta

15. maaliskuuta 2010

Raision kaupunki on käynnistänyt energiatehokkuushankkeen, jonka tavoitteena on säästää 5-30 % energiaa valituissa kiinteistöissä.

Se tarkoittaa vuositasolla 1,3 GWh/a:n energiasäästöä, mikä on euroiksi muutettuna yli 74 000. Hankkeeseen panostetaan vuosina 2010-2014 yhteensä 770 000 euroa ja se toteutetaan energiapalveludirektiivin sekä  työ- ja elinkeinoministeriön ja julkishallinnollisen yhteisön välisen energiatehokkuussopimuksen mukaisesti.

Sopiva toteutuksesta vastaava kumppani, Schneider Electric, löytyi kilpailutuksen kautta. Schneider Electric erottui muista kokonaistaloudellisen "avaimet käteen" -toteutuksen ansiosta. Toteutus pitää sisällään koko projektihenkilöstön ja hankkeen kokonaisvaltaisen suunnittelun, urakoiden kilpailuttamiset ja niiden valvonnan sekä henkilöstön koulutuksen, jolloin kaupungin omia henkilöresursseja ei hankkeessa tarvita. Lisäksi Schneider Electric antaa hankkeelle säästötakuun, jonka mukaan se vastaa energiakulujen sovitusta tasosta koko 10 vuoden sopimusajan.

Hankkeen päätavoitteiksi kirjattiin kiinteistöjen energiatehokkuuden, käytettävyyden, teknisen toimivuuden sekä sisäilman laadun parantaminen. Niihin pyritään panostamalla kiinteistötekniikkaan ja sen käytön tehokkuuteen.

Lisätietoja:

Kiinteistöpäällikkö Kalevi Laitinen, Raision kaupunki, puh. 040 557 0650

Osastopäällikkö Piia Hänninen, Schneider Electric, puh. 050 523 0919

 

Lue lisää www.ylennys.fi

 

© Schneider Electric | Privacy Policy